Seurasin vuosia sitten unelmaani ja muutin Länsi-Australian Perthiin, kaupunkiin, jossa aurinko paistaa 265 päivänä vuodessa ja elämä on juuri niin leppoisaa kuin me täällä Suomessa Australiasta ajattelemme.
En silloin osannut arvata, että se muuttopäätös johtaisi lopulta suoranaiseen elämän mullistuksien ketjuun seuraavan kuuden vuoden aikana: päädyin terveyteni suhteen todella pohjalle, kehoni näivettyi, sitten lihosin, kävin läpi avioeron syvästi rakastamastani miehestä, löysin vuolaasti virtaavan rahahanan, ja sitten lähes menetin koko omaisuuteni, hankin kolme uutta ammattia, ja kolme yritystä, löysin sydänyhteyden mieheen, joka monella tavalla auttoi muuttamaan maailmani lopulta onnellisen hykerryttäväksi.
Pisin ja emotionaalisesti rankin osuus oli terveyteni heikentyminen ja painonnousu. En päässyt siitä yli enkä ympäri. Pysyäkseni edes jollakin tavoin oman elämäni ohjaksissa ja nostaakseni itseni alakulon alhosta kerta toisensa jälkeen kokeilin avoimesti uusia hoitokeinoja, erikoistuneiden asiantuntijoiden apua, meditointitekniikoita, itsensäkehittämismetodeita, erilaisten valmentajien, henkisten parantajien, shamaanien ja intuitiivisten parantajien palveluita. Kaikki nämä opettivat minulle valtavasti, mutta mikään ei tarjonnut ratkaisua, jota epätoivoisesti etsin. Mikään ei tuntunut toimivan.
Olin jo lähellä luovuttaa, kunnes kuulin hypnoterapiasta. Se oli jotain, jota en ollut vielä koittanut. Hyvin lyhyessä ajassa opin näkemään, mitä tein itselleni. Tulin tietoiseksi siitä osasta itsessäni, jota olin aiemmin oppinut välttelemään, kieltämään, torumaan, vähättelemään, häpeämään, syyllistämään ja laiminlyömään monin muin tavoin. Löysin tietoisuuden ja tiedostamattoman rajapinnan, ja sen miten kommunikoida alitajunnan kanssa. Muutokset syntyivät nopeasti ja painoni tippui vaivatta.
Näiden vuosien aikana näin kuinka moni ihminen etsii vastauksia ongelmiinsa erilaisista hoitomuodoista. Uskon, että jokaisen on etsittävä ja löydettävä oma polkunsa, ja että matkan tarkoitus on matka itse, ei välttämättä päämäärään pääseminen. Jos kuitenkin voin auttaa sinua tai jotakuta toista löytämään oikotien, jota on miellyttävä kulkea ja se vie sinut päämäärääsi, lähdetkö mukaan?
Erityisesti sydäntäni lähellä ovat seuraavat alueet:
- Stressin hallinta
- Pakonomainen kiintyminen / riippuvuudet
- Ura
- Läheissuhteet
- Surun ja menetyksen käsittely
- Tunne-elämäntasapaino
- Parisuhdeasiat
Hoidot suomeksi tai englanniksi.